LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti Ilona Korhonen Ensemble – Tarkka pää, tania mieli AANIA-9 Huhtikuun 13. päivänä 2009 ilmestyy Ilona Korhonen Enseblen esikoislevy "Tarkka pää, tania mieli. Muusikko (MuM) Ilona Korhosen seitsemälletoista naisäänelle säveltämä "Tarkka pää, tania mieli" kansanlaulukuorteos perustuu kautta aikain kuuluisimman inkeriläisen runolaulajan Larin Parasken teksteihin. Teos käsittelee ihmisen erilaisia velvoitteita, tarpeita ja määritteitä sosiaalisissa yhteisöissä. "Tarkka pää, tania mieli" on osa Ilona Korhosen taiteellista tohtorintutkintoa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Teoksen esittää 17-henkinen Ilona Korhonen Ensemble. Esiintyjät ovat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston maistereita ja pitkälle ehtineitä opiskelijoita, lisäksi mukana on muutamia opiskelijoita Kokkolan ja Joensuun ammattikorkeakoulujen kansanmusiikkilinjoilta. Siksi tämä on erityistä, että Suomessa ei ole tämänkaltaista ammattikansanlaulajien kuoroa kuunaan nähty! Ilona Korhonen Ensemble on: Riikka Ahokas, Hanni Autere, Helmi Camus, Anna Fält, Heidi Haapoja, Lotta Hagfors, Emilia Kallonen, Maija Kauhanen, Anna E. Karvonen, Amanda Kauranne, Ilona Korhonen, Emmi Kuittinen, Pia Rask, Juulia Salonen, Ulla Silvennoinen, Anni Tolvanen ja Nora Vaura. Levyn julkaisemista juhlistetaan JuuriJuhla-festivaalin avajaiskonsertissa 13.4.2009 Espoon tuomiokirkossa (Kirkkopuisto 5, Espoon keskus). Konsertti alkaa klo 19.00. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Luvassa on tukkiatutisuttavaa polyfoniaa ja inkeriläisen äänenmuodostuksen juhlaa inkeriläis-karjalaisperinteisessä hengessä! Konserttiin kannattaa saapua hyvissä ajoin, sillä teoksen kantaesitys vuoden 2008 syyskuussa veti Temppeliaukion kirkon ääriään myöten täyteen. www.ikesemble.fi www.ilonakorhonen.com www.myspace.com/ilonakorhonen www.aania.fi www.juurijuhla.fi/